Aamun luennon pitäjä, Bergenin yliopiston professori, muistutti olemukseltaan hieman erästä TKK:n lujuusopin luennoitsijaa. Huomenna ja ylihuomenna olisi vielä tarkoitus kuulla tältä vierailevalta luennoitsijalta, kuinka ilmastonmuutos on huomattavasti pienempi ongelma arktisille alueille rakennettaessa kuin vaikkapa vuoto lämminvesiputkessa, joka on meinannut täällä Longyearbyenissäkin kaataa yhden rakennuksen ikiroudan sulattamisen takia.
Pidin jälleen välipäivän vuorilla vaeltelusta ja tein huomenna palautettavaksi kasan laskaritehtäviä. Hakiessani välipalaa keittiöstä törmäsin täysin vieraisiin naamoihin - naapurikeittiöstä oli muutama asukas evakossa, koska keittiö oli valjastettu biologien huomisen esitelmän tekoon. Ihan asiallisilta tyypeiltä vaikuttivat nämäkin.
Tänään ei siis tapahtunut mitään erikoista. Bongasin satamasta Norjan rannikkovartioston perä edellä jäätä murtavan vartiolaivan, jonka suunnittelussa on ollut jossain määrin mukana myös tämän kesän työnantajani. Kyseessä on siis KV Svalbard. Huomasin myös, että posti kulkee Suomesta ennakoitua nopeammin. Ehkä se kameran laturikin kolahtaa postiluukkuun loppuviikosta...
tiistai 30. elokuuta 2011
maanantai 29. elokuuta 2011
Uusi viikko, uusi kaivos
Aamu alkoi luennolla ikiroudasta ja talojen rakentamisesta sen päälle. Luennon päälle käytiin vielä kiertelemässä koulun ympäristössä (ja alla!) ihmettelemässä erilaisia perustustapoja. On matalaa ja syvää paalutusta, on ilmaputkia ja on aktiivista jäähdytystä. Jatkossa olisi tarkoitus verrata Longyearbyenin rakennuksia Pyramideniin, jossa veli venäläinen ei ole säästellyt betonia ja se myös näkyy (halkeamien määrässä). Ensi viikolla olisi tarkoitus pyöriä lisää rakennuksia ihmettelemässä.
Jälleen erinomaista lounasta väritti tällä kertaa noin puolen tunnin mittainen sähkökatko, joihin kuulemma saa täällä tottua. Ihmettelinkin aamulla, miksi voimalaitoksen piipusta puski mustaa savua normaalin vaalean vesihöyryn sijaan. Dieselkäyttöinen varavoimalaitos koulun vieressä huusi myös koko päivän. Onneksi sähköt palautuivat sopivasti kauppareissun ajaksi. Palattuani Nybyeniin ehdin istua hetken tietokoneella ennen kuin sähköt ja sitä myötä myös nettiyhteys katkesivat jälleen. Päätin tuolloin lähteä ulos, sillä bongasin päivällä koulun karttaohjelmasta vielä yhden vanhan kaivoksen.
Matkalla kaivokselle poikkesin vielä vanhojen hiilikuljettimien alla ottamassa kuvan Huippuvuorille saapuneesta Expedition-laivasta, joka on entinen Viking Linen Ålandsfärjan. Laiva toi mukanaan ainakin neljä miljoonaa opiskelijaa, jotka valtasivat ruokalan tietokoneineen ja aulan pakaaseineen.
Seurasin jälleen vanhoja kuljetintorneja itään yli pehmeiden mättäiden, kivikoiden ja matalien kirkasvetisten jokien. Köysiratojen haarakohdassa olevan rakennuksen pihalta bongasin ohi kävellessäni erinomaisen mielenkiintoisen kyltin, jonka olin ilmeisesti missannut aikaisemmin. Siinä missä Suomessa ja muualla maailmassa on totuttu näkemään enimmäkseen "pääsy kielletty"-tyyppisiä plakaatteja, tuossa ISS:n toimittamassa tiedotteessa oli lista mahdollisista vaaroista (lasinsiruja, putoavia esineitä jne.) sekä tarpeellisista varusteista (hanskat, kypärä jne.) ja muistutus siitä, että leikkivät lapset tulee pitää kytkettynä. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että ainakaan omilla norjan kielen taidoillani en löytänyt siitä varsinaista kieltoa tai kehotusta pysytellä poissa rakennuksesta. Suhteellisen holhoavasta yhteiskunnasta saapuvalle Huippuvuorten käytäntö antaa enemmän vastuuta tavalliselle ihmiselle ja olla suoralta kädeltä kieltämättä kaikkea tuntuu varsin erikoiselta, mutta ei ollenkaan huonolta. Näinhän sen pitäisi olla sen sijaan, että rakennetaan suoja-aitoja Suomenlinnaan estämään ihmisiä putoamasta rintavarustuksilta...
Löysin etsimäni kaivoksen kuljetustornirivistön päästä. Vuoren juurella on varastosiilo ja joitain kuljettimia, ja varsinainen kaivos löytyy korkealla rinteestä. Valitettavasti kuvat jäivät hieman vaisuiksi, koska mukana oli vain 180-millinen teleobjektiivi (laivaa varten) ja kameran akkukin veteli viimeisiään. Täytynee tulla myöhemmin takaisin ottamaan parempia kuvia, sillä paikka vaikutti varsin mielenkiintoiselta.
Näin arviolta veikkaisin, että nousua itse kaivokselle tulee pari-kolmesataa metriä. Onneksi rinne näyttää helposti kiivettävältä eikä se ollut tajuttoman jyrkkä.
Tältä kaivokselta näkee myös kaivos numero seiskan, josta Store Norske Spitsbergen Kulkompani louhii hiiltä mm. Longyearbyenin voimalalle, joka viekin noin 30 % kaivoksen tuotannosta.
Kaiken kaikkiaan tänään tuli käveltyä rapiat parikymmentä kilometriä ja se kyllä tuntuu. Noilla Vikingin kengillä tuntuu olevan parempi kävellä maastossa kuin tiellä.
Jälleen erinomaista lounasta väritti tällä kertaa noin puolen tunnin mittainen sähkökatko, joihin kuulemma saa täällä tottua. Ihmettelinkin aamulla, miksi voimalaitoksen piipusta puski mustaa savua normaalin vaalean vesihöyryn sijaan. Dieselkäyttöinen varavoimalaitos koulun vieressä huusi myös koko päivän. Onneksi sähköt palautuivat sopivasti kauppareissun ajaksi. Palattuani Nybyeniin ehdin istua hetken tietokoneella ennen kuin sähköt ja sitä myötä myös nettiyhteys katkesivat jälleen. Päätin tuolloin lähteä ulos, sillä bongasin päivällä koulun karttaohjelmasta vielä yhden vanhan kaivoksen.
Matkalla kaivokselle poikkesin vielä vanhojen hiilikuljettimien alla ottamassa kuvan Huippuvuorille saapuneesta Expedition-laivasta, joka on entinen Viking Linen Ålandsfärjan. Laiva toi mukanaan ainakin neljä miljoonaa opiskelijaa, jotka valtasivat ruokalan tietokoneineen ja aulan pakaaseineen.
Seurasin jälleen vanhoja kuljetintorneja itään yli pehmeiden mättäiden, kivikoiden ja matalien kirkasvetisten jokien. Köysiratojen haarakohdassa olevan rakennuksen pihalta bongasin ohi kävellessäni erinomaisen mielenkiintoisen kyltin, jonka olin ilmeisesti missannut aikaisemmin. Siinä missä Suomessa ja muualla maailmassa on totuttu näkemään enimmäkseen "pääsy kielletty"-tyyppisiä plakaatteja, tuossa ISS:n toimittamassa tiedotteessa oli lista mahdollisista vaaroista (lasinsiruja, putoavia esineitä jne.) sekä tarpeellisista varusteista (hanskat, kypärä jne.) ja muistutus siitä, että leikkivät lapset tulee pitää kytkettynä. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että ainakaan omilla norjan kielen taidoillani en löytänyt siitä varsinaista kieltoa tai kehotusta pysytellä poissa rakennuksesta. Suhteellisen holhoavasta yhteiskunnasta saapuvalle Huippuvuorten käytäntö antaa enemmän vastuuta tavalliselle ihmiselle ja olla suoralta kädeltä kieltämättä kaikkea tuntuu varsin erikoiselta, mutta ei ollenkaan huonolta. Näinhän sen pitäisi olla sen sijaan, että rakennetaan suoja-aitoja Suomenlinnaan estämään ihmisiä putoamasta rintavarustuksilta...
Löysin etsimäni kaivoksen kuljetustornirivistön päästä. Vuoren juurella on varastosiilo ja joitain kuljettimia, ja varsinainen kaivos löytyy korkealla rinteestä. Valitettavasti kuvat jäivät hieman vaisuiksi, koska mukana oli vain 180-millinen teleobjektiivi (laivaa varten) ja kameran akkukin veteli viimeisiään. Täytynee tulla myöhemmin takaisin ottamaan parempia kuvia, sillä paikka vaikutti varsin mielenkiintoiselta.
Näin arviolta veikkaisin, että nousua itse kaivokselle tulee pari-kolmesataa metriä. Onneksi rinne näyttää helposti kiivettävältä eikä se ollut tajuttoman jyrkkä.
Tältä kaivokselta näkee myös kaivos numero seiskan, josta Store Norske Spitsbergen Kulkompani louhii hiiltä mm. Longyearbyenin voimalalle, joka viekin noin 30 % kaivoksen tuotannosta.
Kaiken kaikkiaan tänään tuli käveltyä rapiat parikymmentä kilometriä ja se kyllä tuntuu. Noilla Vikingin kengillä tuntuu olevan parempi kävellä maastossa kuin tiellä.
sunnuntai 28. elokuuta 2011
Koulutöitä
Tämä päivä menikin tehokkaasti koulutöiden parissa - maanantaina on palautettava kahdeksan lasku- ja teoriatehtävän vastaukset ja keskiviikkona vielä jokunen. Mietinkin koko päivän ikiroutaa, routavaurioita ja jäätyneeseen maahan rakentamista.
Päätin kuitenkin käydä hieman ulkosallakin ja kiipesin vähän matkan päästä rinnettä ylös jälleen kerran yhdelle kaivokselle, jonka numeroa en nyt kuollaksenikaan muista. Rapiat viitisenkymmentä metriä jyrkkää rinnettä kavuttuani saavuinkin tasanteelle, jossa oli vanhoja kaivosvaunuja, kiskoja ja muuta mukavaa. Vähän matkan päästä löytyi vielä kaivoksen suuaukko, jään tukkima sekin, jonka seinältä löytyi vielä vanhoja lapioita ja muita työkaluja odottamassa työntekijöitä. Samalla huomasin seisovani toisen Longyear-laaksoon laskevan jäätikön reunalla.
Huomenna on jälleen vuorossa luentoja ja mahdollisesti patikkaretki kaivos numero seiskalle, joka on vielä käytössä. Ajattelin kuitenkin käydä vilkaisemassa, olisiko siellä jotain mielenkiintoista.
Päätin kuitenkin käydä hieman ulkosallakin ja kiipesin vähän matkan päästä rinnettä ylös jälleen kerran yhdelle kaivokselle, jonka numeroa en nyt kuollaksenikaan muista. Rapiat viitisenkymmentä metriä jyrkkää rinnettä kavuttuani saavuinkin tasanteelle, jossa oli vanhoja kaivosvaunuja, kiskoja ja muuta mukavaa. Vähän matkan päästä löytyi vielä kaivoksen suuaukko, jään tukkima sekin, jonka seinältä löytyi vielä vanhoja lapioita ja muita työkaluja odottamassa työntekijöitä. Samalla huomasin seisovani toisen Longyear-laaksoon laskevan jäätikön reunalla.
Huomenna on jälleen vuorossa luentoja ja mahdollisesti patikkaretki kaivos numero seiskalle, joka on vielä käytössä. Ajattelin kuitenkin käydä vilkaisemassa, olisiko siellä jotain mielenkiintoista.
lauantai 27. elokuuta 2011
Kaivos 5
Aamupäivä meni lepäillessä, mutta kun sain pyykit pestyä, ruoan syötyä ja muutenkin itseni vauhtiin, lähdin ulos ja kiipesin ensin kaivos numero kakkosen vanhalle suuaukolle, joka sijaitsee Sukkertoppen-kukkulan rinteessä parinsadan metrin korkeudessa. Rakennukset oli ajan hammas kalvanut olemattomiin, mutta betoniperustusten seasta löytyi parimetrisiä rattaita, vauhtipyöriä ja muuta mielenkiintoista. Kameran akku oli kuitenkin sen verran vähissä, etten viitsinyt ottaa noista kuvia. Kaivos sijaitsee käytännössä Longyearbyenin alueella, joten käynen siellä paremmalla ajalla joskus toiste. Täytyy kuitenkin yrittää etsiä hieman helpompi reitti, sillä nyt kiipeäminen jyrkkää rinnettä kaikkien tavaroiden kanssa meinasi ottaa kunnon päälle...
Laskeuduin toista, hieman loivempaa rinnettä alas ja lähdin seuraamaan vanhaa köysirataa kaupungin ulkopuolelle. Jos eilistä jäätikköseikkailua ei lasketa, oli tämä ensimmäinen varsinainen retkeni Longyearbyenin ulkopuolelle. Puisia torneja ja muita rakenteita sivuuttaessani muuttui kivikko vähitellen pehmeäksi sammalikoksi, jota pitkin matka sujui varsin kepeästi muutamaa leveämpää puroa lukuunottamatta. Lopulta saavuin rakennukselle, jossa köysirata haarautui kahdeksi. Akkua säästääkseni otin vain yhden kuvan rakennuksen ulkopuolelta, mutta eiköhän tuollakin tule käytyä toistamiseen jossain välissä ihmettelemässä.
Seurasin kaivos numero viitoselle johtavaa köysirataa ja sivuutin kokoelman yliopiston kojeita ja laitteita, mm. aurinkopaneelin ja säänkestävän kameran. En tiedä, mihin tutkimukseen kyseinen koejärjestely liittyi, mutta kiersin sen riittävän kaukaa ollakseni häiritsemättä mahdollisia mittauksia. Lopulta saavuin itse kaivokselle, joka paljastuikin odottamaani suuremmaksi ja mielenkiintoisemmaksi. Jälleen akkua säästääkseni otin vain yhden kuvan, mutta aikakin alkoi olla sen verran vähissä, että päätin kääntyä takaisin ja palata paremmalla ajalla, ladatuin akuin.
Kaivoksen kanssa samassa laaksossa oli myös Airliftin pieni helikopterikenttä ja sillä Eurocopter AS350 Ecureuil -helikopteri. Olin kaivokselle mennessäni kiertänyt tämänkin kauempaa, mutta takaisin tullessani kävelin tietä pitkin rakennusten välistä. Harvemmin noita hekoja pääsee parin metrin päästä pällistelemään...
Huomenna voisi käydä samalla suunnalla ihmettelemässä vaikka kaivos numero seiskaa. Toki, jos täältä on joku muukin lähdössä ulkoilemaan, voisi tuppaantua mukaan ja käydä jossain muuallakin. Jossain välissä täytyy kuitenkin tehdä noita kotitehtäviäkin.
Laskeuduin toista, hieman loivempaa rinnettä alas ja lähdin seuraamaan vanhaa köysirataa kaupungin ulkopuolelle. Jos eilistä jäätikköseikkailua ei lasketa, oli tämä ensimmäinen varsinainen retkeni Longyearbyenin ulkopuolelle. Puisia torneja ja muita rakenteita sivuuttaessani muuttui kivikko vähitellen pehmeäksi sammalikoksi, jota pitkin matka sujui varsin kepeästi muutamaa leveämpää puroa lukuunottamatta. Lopulta saavuin rakennukselle, jossa köysirata haarautui kahdeksi. Akkua säästääkseni otin vain yhden kuvan rakennuksen ulkopuolelta, mutta eiköhän tuollakin tule käytyä toistamiseen jossain välissä ihmettelemässä.
Seurasin kaivos numero viitoselle johtavaa köysirataa ja sivuutin kokoelman yliopiston kojeita ja laitteita, mm. aurinkopaneelin ja säänkestävän kameran. En tiedä, mihin tutkimukseen kyseinen koejärjestely liittyi, mutta kiersin sen riittävän kaukaa ollakseni häiritsemättä mahdollisia mittauksia. Lopulta saavuin itse kaivokselle, joka paljastuikin odottamaani suuremmaksi ja mielenkiintoisemmaksi. Jälleen akkua säästääkseni otin vain yhden kuvan, mutta aikakin alkoi olla sen verran vähissä, että päätin kääntyä takaisin ja palata paremmalla ajalla, ladatuin akuin.
Kaivoksen kanssa samassa laaksossa oli myös Airliftin pieni helikopterikenttä ja sillä Eurocopter AS350 Ecureuil -helikopteri. Olin kaivokselle mennessäni kiertänyt tämänkin kauempaa, mutta takaisin tullessani kävelin tietä pitkin rakennusten välistä. Harvemmin noita hekoja pääsee parin metrin päästä pällistelemään...
Huomenna voisi käydä samalla suunnalla ihmettelemässä vaikka kaivos numero seiskaa. Toki, jos täältä on joku muukin lähdössä ulkoilemaan, voisi tuppaantua mukaan ja käydä jossain muuallakin. Jossain välissä täytyy kuitenkin tehdä noita kotitehtäviäkin.
perjantai 26. elokuuta 2011
Longyearbreen-jäätikkö
Aamu alkoi luennolla, joka käsitteli ilmastonmuutoksen vaikutusta arktisiin olosuhteisiin mm. täällä Huippuvuorilla. Kävin puoliltapäivin käymässä logistiikkaosastolla ja sain viikoksi lainaan kiväärin. Lounaalla saksalainen kämppis ehdotti, että lähdettäisiin käymään jäätiköllä ja, mikäli sää selkenee, vaikka Sarkofagenin huipulla. Mukaan tulivat vielä ruotsalainen ja toinen saksalainen kämppis sekä ensiksi mainitun kämppiksen saksalainen kaveri. Tuntuu, että kaikki saksalaiset täällä asuvat Norjassa...
Longyearbreen näyttää olevan vain kivenheiton päässä, mutta todellisuudessa matkaa on pari kilometriä epätasaista, kivistä maastoa sekä mutkittelevia sulamisvesijokia. Ei tuo varsinaisesti kunnon päälle ottanut, mutta yllättävän raskaalta se silti tuntui.
En ole koskaan ennen käynyt jäätiköllä, joten kävely kymmenien metrien paksuisen monivuotisen jään päällä oli luonnollisesti jo kokemus sinäänsä. Valitettavasti sumpurainen sää pudotti näkyvyyden melko olemattomaksi, joten upeat näköalat jäivät tällä kertaa kokematta. Lopulta päätettiin tehdä pieni lenkki jäätiköllä hyppien sulamiskanavien yli ja tulla alas vastakkaisen reunan kivikkoa pitkin. Matkalla bongattiin muutama todella syvä virtaavan veden kaivertama onkalo. Talvella nuo syvimmät sulamisvesikanavat muuttuvat jääluoliksi, joita voi kulkea satojakin metrejä.
Paluumatka oli hieman raskaampi ja erästä leveämpää jokea ylitettäessä kävin hieman syvemmällä, joskaan en niin syvällä kuin toinen saksalaisista. Jalat kuitenkin pysyivät kuivina, joten nuo Vikingin kengät olivat ilmeisesti ihan hyvä ostos.
Ruotsalainen kämppis tuossa ehdotteli, että lähdettäisiin Huset-nimiseen paikkaan viettämään iltaa. Kyseessä on eräänlainen baari-ravintola-illanviettopaikka, jossa saa melkoisesti alennusta paikallisella opiskelijakortilla. Tiedä vaikka lähtisinkin...
Longyearbreen näyttää olevan vain kivenheiton päässä, mutta todellisuudessa matkaa on pari kilometriä epätasaista, kivistä maastoa sekä mutkittelevia sulamisvesijokia. Ei tuo varsinaisesti kunnon päälle ottanut, mutta yllättävän raskaalta se silti tuntui.
En ole koskaan ennen käynyt jäätiköllä, joten kävely kymmenien metrien paksuisen monivuotisen jään päällä oli luonnollisesti jo kokemus sinäänsä. Valitettavasti sumpurainen sää pudotti näkyvyyden melko olemattomaksi, joten upeat näköalat jäivät tällä kertaa kokematta. Lopulta päätettiin tehdä pieni lenkki jäätiköllä hyppien sulamiskanavien yli ja tulla alas vastakkaisen reunan kivikkoa pitkin. Matkalla bongattiin muutama todella syvä virtaavan veden kaivertama onkalo. Talvella nuo syvimmät sulamisvesikanavat muuttuvat jääluoliksi, joita voi kulkea satojakin metrejä.
Paluumatka oli hieman raskaampi ja erästä leveämpää jokea ylitettäessä kävin hieman syvemmällä, joskaan en niin syvällä kuin toinen saksalaisista. Jalat kuitenkin pysyivät kuivina, joten nuo Vikingin kengät olivat ilmeisesti ihan hyvä ostos.
Ruotsalainen kämppis tuossa ehdotteli, että lähdettäisiin Huset-nimiseen paikkaan viettämään iltaa. Kyseessä on eräänlainen baari-ravintola-illanviettopaikka, jossa saa melkoisesti alennusta paikallisella opiskelijakortilla. Tiedä vaikka lähtisinkin...
torstai 25. elokuuta 2011
Ei heikkohermoisille tai vähävaraisille
Olen ilmeisesti unohtanut kameran laturin kotiin. Muistan kyllä pakanneeni sen ainakin kertaalleen, mutta kun tavaroita heiteltiin laukusta toiseen, on se saattanut jäädä välistä. No, eiköhän tuo postilla tänne aikanaan löydä, kevyt kun on.
Kävin tuossa hieman kävelemässä ja kokeilemassa noita vaelluskenkiä. Tuntuivat varsin asiallisilta, sillä kiivetessäni rinnettä erään kaivoksen suuaukolle eivät jalat enää muljahdelleet samalla tavalla kuin noiden lenkkareiden kanssa, ja muutenkin kävely louhikossa tuntui paljon varmemmalta.
Tuo kaivos, ilmeisesti "Kaivos 1", on rakennuksineen joskus ollut jotakuinkin samanlainen kuin tuo pari päivää sitten kuvaamani Julenissegruva eli "Kaivos 2B". Jäljistä päätellen jossain vaiheessa lumi- tai kivivyöry on kuitenkin pyyhkäissyt rakennuksen rinteen juurelle sekalaiseksi röykkiöksi. Kivien välistä törrötti vääntyneiden teräspalkkien ja ratakiskojen lisäksi myös ilmeisesti porojen luita, kalloja ja selkärankoja. Jää arvailun varaan, että ovatko nuo kuolleet pudottuaan vai saatuaan jotain putoavaa päähänsä, vai ovatko jääkarhut kenties raahanneet ateriansa tuonne...
Vähän matkan päästä löytyi myös toinen suuaukko, jonka tukki lattiasta kattoon ulottuva jääseinämä. Kauemmas en viitsinyt lähteä ilman varusteita, mutta matkalla Longyearbreen-jäätikölle ja sen jääluoliin näkyi olevan yhtä sun toista nähtävää. Ehkä viikonloppuna...
Paluumatkalla alkoi tehdä mieli tuoretta pullaa, joten poikkesin kaupassa katsastamassa hiivaa, jauhoja ja sensellaista. Kun ainesten yhteishinta alkoi mennä yli 30 euron, totesin, että jääkööt leipominen vaikka lokakuulle ja syntymäpäiville. Esimerkiksi kananmunia ei saa kuin 15 kappaleen paketissa, joka maksaa rapiat 6 euroa, ja litrasta maitoa köyhtyy kolmisen euroa. Onnistunen ehkä kuitenkin välttämään konkurssin sitten joskus esimerkiksi ostamalla joltain kämppikseltä yhden kananmunan kokonaisen paketin sijaan. Positiivista on se, että kaupasta saa tuorehiivaa ja kaikkia tuttuja leivontamausteita.
Ilmeisesti voisi olla ihan fiksu ratkaisu alkaa katsella noita koulujuttuja jo tässä vaiheessa - maanantaina pitää palauttaa ekat kahdeksan tehtävää.
Kävin tuossa hieman kävelemässä ja kokeilemassa noita vaelluskenkiä. Tuntuivat varsin asiallisilta, sillä kiivetessäni rinnettä erään kaivoksen suuaukolle eivät jalat enää muljahdelleet samalla tavalla kuin noiden lenkkareiden kanssa, ja muutenkin kävely louhikossa tuntui paljon varmemmalta.
Tuo kaivos, ilmeisesti "Kaivos 1", on rakennuksineen joskus ollut jotakuinkin samanlainen kuin tuo pari päivää sitten kuvaamani Julenissegruva eli "Kaivos 2B". Jäljistä päätellen jossain vaiheessa lumi- tai kivivyöry on kuitenkin pyyhkäissyt rakennuksen rinteen juurelle sekalaiseksi röykkiöksi. Kivien välistä törrötti vääntyneiden teräspalkkien ja ratakiskojen lisäksi myös ilmeisesti porojen luita, kalloja ja selkärankoja. Jää arvailun varaan, että ovatko nuo kuolleet pudottuaan vai saatuaan jotain putoavaa päähänsä, vai ovatko jääkarhut kenties raahanneet ateriansa tuonne...
Vähän matkan päästä löytyi myös toinen suuaukko, jonka tukki lattiasta kattoon ulottuva jääseinämä. Kauemmas en viitsinyt lähteä ilman varusteita, mutta matkalla Longyearbreen-jäätikölle ja sen jääluoliin näkyi olevan yhtä sun toista nähtävää. Ehkä viikonloppuna...
Paluumatkalla alkoi tehdä mieli tuoretta pullaa, joten poikkesin kaupassa katsastamassa hiivaa, jauhoja ja sensellaista. Kun ainesten yhteishinta alkoi mennä yli 30 euron, totesin, että jääkööt leipominen vaikka lokakuulle ja syntymäpäiville. Esimerkiksi kananmunia ei saa kuin 15 kappaleen paketissa, joka maksaa rapiat 6 euroa, ja litrasta maitoa köyhtyy kolmisen euroa. Onnistunen ehkä kuitenkin välttämään konkurssin sitten joskus esimerkiksi ostamalla joltain kämppikseltä yhden kananmunan kokonaisen paketin sijaan. Positiivista on se, että kaupasta saa tuorehiivaa ja kaikkia tuttuja leivontamausteita.
Ilmeisesti voisi olla ihan fiksu ratkaisu alkaa katsella noita koulujuttuja jo tässä vaiheessa - maanantaina pitää palauttaa ekat kahdeksan tehtävää.
Ensimmäinen luento
Vaikka ilma kirkastuikin iltaa kohden, päätin viettää hieman kevyemmän päivän ja istuskelin kämpillä erään Wikipedia-artikkelin parissa. Onhan sekin yksi harrastuksistani. Tänään on parempi sää - pilvistä vaan ei sateista - joten ajattelin käydä hieman koeajamassa uusia kenkiäni.
Tänään alkoi kurssi AT-301 Arctic Infrastructures in a Changing Climate, joka nimensä mukaisesti käsittelee ilmastonmuutoksen vaikutusta ikiroutaan ja sen päälle rakennettuihin teihin ja rakennuksiin. Luentojen ja harjoitusten lisäksi kurssiin sisältyy käytännön tutkimusta Longyearbyenin ympäristössä ja ekskursio Pyramidenin hylättyyn kaivoskaupunkiin. Tekemistä on melko paljon - useita 3-5 sivun tutkielmia - mutta toisaalta kyseessä on neljän viikon mittainen 10 opintopisteen kurssi. Ei tällaisia ole Aalto-yliopistossa.
Kävin myös luonnollisesti syömässä lounaan koululla. Näin parin kerran jälkeen olen oppinut, että lounaaseen kuuluu laaja salaattibuffetti, jossa oli tänään mm. naudan paahtopaistia, sekä niin paljon pääruokaa kuin lautaselle mahtuu. Perunoita ei enää yhden maissa ollut tarjolla, mutta paistettuja mausteisia juureksia ja sopivasti mediumiksi kypsennettyä naudan sisäfilettä(!) oli kyllä riittämiin. Kyllä tässä jää Dipolin lounas kakkoseksi halvemmasta hinnastaan huolimatta - tämänkin päivän pääruoka oli käytännössä ravintolatasoista.
Tänään alkoi kurssi AT-301 Arctic Infrastructures in a Changing Climate, joka nimensä mukaisesti käsittelee ilmastonmuutoksen vaikutusta ikiroutaan ja sen päälle rakennettuihin teihin ja rakennuksiin. Luentojen ja harjoitusten lisäksi kurssiin sisältyy käytännön tutkimusta Longyearbyenin ympäristössä ja ekskursio Pyramidenin hylättyyn kaivoskaupunkiin. Tekemistä on melko paljon - useita 3-5 sivun tutkielmia - mutta toisaalta kyseessä on neljän viikon mittainen 10 opintopisteen kurssi. Ei tällaisia ole Aalto-yliopistossa.
Kävin myös luonnollisesti syömässä lounaan koululla. Näin parin kerran jälkeen olen oppinut, että lounaaseen kuuluu laaja salaattibuffetti, jossa oli tänään mm. naudan paahtopaistia, sekä niin paljon pääruokaa kuin lautaselle mahtuu. Perunoita ei enää yhden maissa ollut tarjolla, mutta paistettuja mausteisia juureksia ja sopivasti mediumiksi kypsennettyä naudan sisäfilettä(!) oli kyllä riittämiin. Kyllä tässä jää Dipolin lounas kakkoseksi halvemmasta hinnastaan huolimatta - tämänkin päivän pääruoka oli käytännössä ravintolatasoista.
keskiviikko 24. elokuuta 2011
Sateen sattuessa sateessa
Tarkoitukseni oli tänään käydä opiskelijayhdistyksen toimistossa hakemassa avain huoneeni kassakaappiin ja sen jälkeen tiedustelemassa varusteita viikonlopun retkiä varten. Myöhästyin kuitenkin ensiksi mainitusta - toimisto meneekin kiinni jo 11:30 - ja saksalainen kämppiskin tuli logistiikkapuolelta tyhjin käsin. Ilmeisesti tällä hetkellä on menossa niin paljon retkiä koulun puolesta, ettei kivääreitä riitä opiskelijoille lainattavaksi. Ei tuolla sinäänsä ole merkitystä, sillä täällä on satanut ja tuullut aamusta alkaen sen verran, ettei tuonne ulos oikein houkuttaisi mennä. Kävin kuitenkin tuon kämppiksen kanssa ATK-luokassa tutustumassa koulun karttaohjelmiin, joiden avulla on helppo suunnitella retkiä lähitienoille. Bongasin ainakin yhden paikan, jossa haluan käydä, nimittäin hylätyn venäläisen kaivosyhdyskunnan (Grumant) ja hiilisataman (Coles Bay), jonne on noin parinkymmenen kilometrin kävelymatka, mikäli ottaa taksin lentokentän laitamille. Tuolla olisi isompia rakennuksia, rautatie, pari rantaan ajettua laivaa ja muuta mielenkiintoista nähtävää. Mikäli saan haalittua riittävästi varusteita kasaan opiskelijayhdistyksen lainavarastosta (makuupussi ja mahdollisesti isompi rinkka), saatan tehdä viikonloppureissun tuonne syyskuussa, jolloin maa alkaa jäätyä. Kämppis suunnitteli retkeä vuorten yli jäätikön reunaa pitkin, mutta mikäli joudun lähtemään yksin, menen kyllä hieman helpompaa reittiä.
Ajattelin yrittää saada kivääriä lainaksi perjantaina, sillä viikonlopuksi on luvassa ihan kivaa säätä ja tuossa lähistöllä on pari hylättyä kaivosta, joihin voisi kävellä. Kaipaavathan nuo uudet vaelluskengätkin sisäänajoa. Parinkymmenen kilometrin kevyt päiväretki voisi olla ihan paikallaan. Vaikka nuo ovat melko lähellä Longyearbyeniä, on silti tarpeen varustautua jääkarhujen varalta - 90-luvulla eräs yliopiston opiskelija joutui jääkarhun uhriksi lähes näköetäisyydellä kaupungista ja näin syysaikaan, pitkän talven jälkeen, nuo karvaiset kaverit ovat varsin nälissään. En kuitenkaan tullut näin kauas neljän seinän sisälle istumaan, joten en anna tuon häiritä.
Huomenna alkaa sitten opiskelu kurssilla arktisesta infrastruktuurista muuttuvassa ilmastossa. Aihe on melko vieras minulle - opiskelenhan pääaineenani laivanrakennusta - mutta uskon, että tuosta(kin) on minulle hyötyä. Tiedä vaikka joskus pitäisi antaa lausunto satamarakenteiden rakentamisesta jonnekin pohjoiseen...
Ajattelin yrittää saada kivääriä lainaksi perjantaina, sillä viikonlopuksi on luvassa ihan kivaa säätä ja tuossa lähistöllä on pari hylättyä kaivosta, joihin voisi kävellä. Kaipaavathan nuo uudet vaelluskengätkin sisäänajoa. Parinkymmenen kilometrin kevyt päiväretki voisi olla ihan paikallaan. Vaikka nuo ovat melko lähellä Longyearbyeniä, on silti tarpeen varustautua jääkarhujen varalta - 90-luvulla eräs yliopiston opiskelija joutui jääkarhun uhriksi lähes näköetäisyydellä kaupungista ja näin syysaikaan, pitkän talven jälkeen, nuo karvaiset kaverit ovat varsin nälissään. En kuitenkaan tullut näin kauas neljän seinän sisälle istumaan, joten en anna tuon häiritä.
Huomenna alkaa sitten opiskelu kurssilla arktisesta infrastruktuurista muuttuvassa ilmastossa. Aihe on melko vieras minulle - opiskelenhan pääaineenani laivanrakennusta - mutta uskon, että tuosta(kin) on minulle hyötyä. Tiedä vaikka joskus pitäisi antaa lausunto satamarakenteiden rakentamisesta jonnekin pohjoiseen...
tiistai 23. elokuuta 2011
"Julenissegruva"
Poikkesin iltakävelyllä Kaivos 2B:ssä eli tuttavallisemmin "joulupukkikaivoksessa". Tai no, mikäli kiipeämistä arviolta parinsadan metrin korkeuteen kivistä rinnettä pitkin voi kutsua poikkeamiseksi. Kyseessä on siis vanha kaivos, jonka työntekijöille tämäkin parakki, jossa asun, aikoinaan rakennettiin. Kaivos suljettiin 60-luvun lopussa, mutta Huippuvuorilla mitään rakennuksia ei pureta, vaan ennen vuotta 1946 rakennetut rakennukset ovat automaattisesti kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ja siten suojeltuja. Näin ollen rakennuksia on jäytänyt lähinnä ajan hammas ja muutamat ajattelemattomat turistit.
Koska Longyearbyenissä hiilisuoni kulkee suhteellisen korkealla merenpinnan tasosta, on kaivosrakennus rakennettu rinteeseen. Vaikka rakennus saattaa näyttää ulkoa päin varsin hataralta, oli se kuitenkin muutamia paikkoja lukuunottamatta varsin tukevan oloinen - puutavara oli pääasiassa ainakin kuuden tuuman vahvuista hirttä ja paksua lankkua. Toki kaikki oli hieman vinksallaan johonkin suuntaan...
Useimmat Longyearbyenin suljetut kaivokset on tukittu räjäyttämällä tai täyttämällä, mutta täällä tien kaivokseen tukkii teräksenkova jäänseinämä. Ehkä parempi näin, sillä avoin tunneli olisi varmasti houkutellut liikaa turisteja. Toisaalta mikäli rapautuminen jätetään huomiotta, lienee maaperä Huippuvuorilla melko vakaata - ohitimme ampumaradalle mennessämme vuoren sisään katastrofin varalta rakennetun siemenpankin.
"Joulupukkikaivos" (Julenissegruva) on saanut nimensä paikallisille lapsille kerrottavasta tarinasta, jonka mukaan kaivoksen sisällä on joulupukin paja. Rakennuksen katolla on myös joulukuusi, joka valaistaan joulun alla ja pidetään päällä aina kaamoksen loppuun asti.
Meikäläisen toilailuista kauhistuneelle tiedoksi, että "joulupukkikaivos" on suorittu turistikohde. Alimmassa kerroksessa on metallilaatikossa kasa vieraskirjoja, joiden vanhimmat merkinnät on tehty 90-luvun puolivälissä. Jätin luonnollisesti omat puumerkkini uusimpaan kirjaan.
Lisäksi olen harrastanut tällaisia paikkoja 8-vuotiaasta asti, joten muutama nariseva lankku ei meikäläistä hetkauta.
Koska Longyearbyenissä hiilisuoni kulkee suhteellisen korkealla merenpinnan tasosta, on kaivosrakennus rakennettu rinteeseen. Vaikka rakennus saattaa näyttää ulkoa päin varsin hataralta, oli se kuitenkin muutamia paikkoja lukuunottamatta varsin tukevan oloinen - puutavara oli pääasiassa ainakin kuuden tuuman vahvuista hirttä ja paksua lankkua. Toki kaikki oli hieman vinksallaan johonkin suuntaan...
Useimmat Longyearbyenin suljetut kaivokset on tukittu räjäyttämällä tai täyttämällä, mutta täällä tien kaivokseen tukkii teräksenkova jäänseinämä. Ehkä parempi näin, sillä avoin tunneli olisi varmasti houkutellut liikaa turisteja. Toisaalta mikäli rapautuminen jätetään huomiotta, lienee maaperä Huippuvuorilla melko vakaata - ohitimme ampumaradalle mennessämme vuoren sisään katastrofin varalta rakennetun siemenpankin.
"Joulupukkikaivos" (Julenissegruva) on saanut nimensä paikallisille lapsille kerrottavasta tarinasta, jonka mukaan kaivoksen sisällä on joulupukin paja. Rakennuksen katolla on myös joulukuusi, joka valaistaan joulun alla ja pidetään päällä aina kaamoksen loppuun asti.
Meikäläisen toilailuista kauhistuneelle tiedoksi, että "joulupukkikaivos" on suorittu turistikohde. Alimmassa kerroksessa on metallilaatikossa kasa vieraskirjoja, joiden vanhimmat merkinnät on tehty 90-luvun puolivälissä. Jätin luonnollisesti omat puumerkkini uusimpaan kirjaan.
Lisäksi olen harrastanut tällaisia paikkoja 8-vuotiaasta asti, joten muutama nariseva lankku ei meikäläistä hetkauta.
Postiosoite
Meikäläiselle voi lähettää kirjepostia seuraavalla osoitteella:
Tuomas Romu
Nybyen, Brakke 10 Rom 213
9170 LONGYEARBYEN
NORWAY
Huhujen mukaan postin kulku saattaa kestää parikin viikkoa.
Tuomas Romu
Nybyen, Brakke 10 Rom 213
9170 LONGYEARBYEN
NORWAY
Huhujen mukaan postin kulku saattaa kestää parikin viikkoa.
Turvallisuuskurssi
Unohduin illalla keittiöön juttelemaan kämppisten kanssa. Tässä päädyssä on ilmeisesti meikäläisen ja aikaisemmin mainitsemani ruotsalaisen lisäksi yksi tai kaksi saksalaista ja neljä venäläistä opiskelijaa. Ihan hyvältä porukalta vaikuttivat. Lähdin vielä muutaman kanssa rantaan katsomaan ensimmäistä auringonlaskua, jota ei sitten tullutkaan - ilmeisesti aurinko laskee ensimmäisen kerran tänään tai huomenna. No, tulipahan käveltyä. Alla olevasta kuvasta näkee, miten valoisaa täällä on keskiyön jälkeen. Keskimmäinen alus on Greenpeacen Arctic Sunrise.
Tänään oli sitten turvallisuuskurssi, joka alkoi 8:30 luennolla vaaroista, joita jäätiköillä, vuorilla ja muilla arktisilla alueilla saattaa kohdata. Ohjeet koskivat ensisijaisesti koulun järjestämiä retkiä, mutta luonnollisesti ne pätevät myös omilla seikkailuilla. Alueen eläimistä käytiin läpi napaketut (vaarattomia ja uteliaita, mutta varo vesikauhua) ja mursut (kierrä kaukaa) - jääkarhuista tuli oma luentonsa myöhemmin.
Luennon jälkeen ajettiin lentokentän yläpuolella sijaitsevalle ampumaradalle, jossa käytiin aluksi läpi turvallinen aseenkäsittely ja sen jälkeen harjoiteltiin ampumista. Vaikken olekaan ampunut intin jälkeen millään, enkä koskaan pulttilukkoisella metsästyskiväärillä (Ruger M77, .30-06), ei tauluun osuminen 50 metrin etäisyydeltä luonnollisesti tuottanut vaikeuksia armeijan käyneelle. Sen sijaan yksi venäläisistä tytöistä ei osunut kertaakaan tauluun. Vaikka ampumakoulutuksen tarkoituksena onkin ensisijaisesti opettaa turvallista aseenkäsittelyä ja viime hetken puolustusta - varsinainen ampumataidon kehittäminen vaatisi enemmän harjoittelua kuin 16 laukausta - saa tuosta jonkinlaisen vaikutelman siitä, kenet kannattaa valita kivääriä kantamaan. Turvallisuuskoulutuksen jälkeen on mahdollista lainata koululta kivääriä viikoksi kerrallaan omia retkiä varten. Ajattelin lähteä viikonloppuna hieman kävelemään kaupungin ympäristöön, joten saatan hakea itselleni aseen lainaksi jo huomenna. Samalla voisi tiedustella, että onko mahdollista käyttää koulun kivääriä harjoitteluun, jos ostaa itse patruunat...
Lounaan jälkeen vuorossa oli pelastautumispuku, jota kokeiltiin läheisessä pienvenesatamassa. Ensin hypättiin mereen matalalta laiturilta ja noustiin omin voimin takaisin laiturille. Kun tämä oli suoritettu onnistuneesti, hypättiin korkeammalta laiturilta satama-altaaseen, muodostettiin rengas kiinnittämällä puvut toisiinsa ja uitiin vähän matkan päähän rannalle. Muutamat puvuista, jotka oli ostettu käytettyinä Pohjanmeren öljynporauslautoilta, eivät olleet täysin vesitiiviitä, mutta omaani pääsi noin neljän asteen lämpöistä vettä onneksi vain kaula-aukosta, eikä sitäkään paljoa. Lopulta saimme kuoriutua puvuista, joita käytetään säännöllisesti veneretkiltä ja jotka hivenen tuoksahtivat, ja meidät kyyditettiin takaisin koululle. Koska en mahtunut ensimmäiseen autolliseen, jäin muutaman venäläisen kanssa odottelemaan rannalle. Toinen näistä kävi auton lähdettyä vielä uimassa omatoimisesti.
Poikkesin ruotsalaisen kaverin kanssa paluumatkalla kaupassa, josta nappasin mukaani myös paikallisen alkoholikortin. Ei tässä tietenkään tarkotus ole alkaa tinttaamaan viinaa urakalla, mutta hyvä tuo on olemassa kaikenlaisten illanistujaisten varalta.
Tänään on huomattavasti parempi sää kuin eilen, ja ajattelin kiivetä tuohon viereiseen hylättyyn kaivokseen. Samalla tulee hieman otettua tuntumaa liikkumiseen hieman haastavammissa olosuhteissa - viikonloppuna voisi sitten kokeilla pidempää retkeä joko yksin tai jonkun kaverin kanssa.
Tänään oli sitten turvallisuuskurssi, joka alkoi 8:30 luennolla vaaroista, joita jäätiköillä, vuorilla ja muilla arktisilla alueilla saattaa kohdata. Ohjeet koskivat ensisijaisesti koulun järjestämiä retkiä, mutta luonnollisesti ne pätevät myös omilla seikkailuilla. Alueen eläimistä käytiin läpi napaketut (vaarattomia ja uteliaita, mutta varo vesikauhua) ja mursut (kierrä kaukaa) - jääkarhuista tuli oma luentonsa myöhemmin.
Luennon jälkeen ajettiin lentokentän yläpuolella sijaitsevalle ampumaradalle, jossa käytiin aluksi läpi turvallinen aseenkäsittely ja sen jälkeen harjoiteltiin ampumista. Vaikken olekaan ampunut intin jälkeen millään, enkä koskaan pulttilukkoisella metsästyskiväärillä (Ruger M77, .30-06), ei tauluun osuminen 50 metrin etäisyydeltä luonnollisesti tuottanut vaikeuksia armeijan käyneelle. Sen sijaan yksi venäläisistä tytöistä ei osunut kertaakaan tauluun. Vaikka ampumakoulutuksen tarkoituksena onkin ensisijaisesti opettaa turvallista aseenkäsittelyä ja viime hetken puolustusta - varsinainen ampumataidon kehittäminen vaatisi enemmän harjoittelua kuin 16 laukausta - saa tuosta jonkinlaisen vaikutelman siitä, kenet kannattaa valita kivääriä kantamaan. Turvallisuuskoulutuksen jälkeen on mahdollista lainata koululta kivääriä viikoksi kerrallaan omia retkiä varten. Ajattelin lähteä viikonloppuna hieman kävelemään kaupungin ympäristöön, joten saatan hakea itselleni aseen lainaksi jo huomenna. Samalla voisi tiedustella, että onko mahdollista käyttää koulun kivääriä harjoitteluun, jos ostaa itse patruunat...
Lounaan jälkeen vuorossa oli pelastautumispuku, jota kokeiltiin läheisessä pienvenesatamassa. Ensin hypättiin mereen matalalta laiturilta ja noustiin omin voimin takaisin laiturille. Kun tämä oli suoritettu onnistuneesti, hypättiin korkeammalta laiturilta satama-altaaseen, muodostettiin rengas kiinnittämällä puvut toisiinsa ja uitiin vähän matkan päähän rannalle. Muutamat puvuista, jotka oli ostettu käytettyinä Pohjanmeren öljynporauslautoilta, eivät olleet täysin vesitiiviitä, mutta omaani pääsi noin neljän asteen lämpöistä vettä onneksi vain kaula-aukosta, eikä sitäkään paljoa. Lopulta saimme kuoriutua puvuista, joita käytetään säännöllisesti veneretkiltä ja jotka hivenen tuoksahtivat, ja meidät kyyditettiin takaisin koululle. Koska en mahtunut ensimmäiseen autolliseen, jäin muutaman venäläisen kanssa odottelemaan rannalle. Toinen näistä kävi auton lähdettyä vielä uimassa omatoimisesti.
Poikkesin ruotsalaisen kaverin kanssa paluumatkalla kaupassa, josta nappasin mukaani myös paikallisen alkoholikortin. Ei tässä tietenkään tarkotus ole alkaa tinttaamaan viinaa urakalla, mutta hyvä tuo on olemassa kaikenlaisten illanistujaisten varalta.
Tänään on huomattavasti parempi sää kuin eilen, ja ajattelin kiivetä tuohon viereiseen hylättyyn kaivokseen. Samalla tulee hieman otettua tuntumaa liikkumiseen hieman haastavammissa olosuhteissa - viikonloppuna voisi sitten kokeilla pidempää retkeä joko yksin tai jonkun kaverin kanssa.
maanantai 22. elokuuta 2011
Ensiaskeleet Longyearbyenissä
Lähdin hyvin nukutun yön jälkeen asioille Longyearbyeniin. Palautin koululle muutamia allekirjoitettuja lomakkeita (avainkorttianomus ja vakuutus siitä, että olen tutustunut turvaohjeisiin). UNISin päärakennus löytyi melko helposti ja hetken kiertelyn jälkeen löysin kanttiinin, jossa söin opiskelijahintaisen (49 NOK, reilu 6 euroa) lounaan. Hinta tuntuu korkealta Suomen tuettuihin opiskelija-aterioihin tottuneelle, mutta halvempia ruokailumahdollisuuksia täällä tuskin on. Todennäköisesti menee muutama lounaskerta ennen kuin opin, mitä kaikkea tuohon hintaan sisältyy.
Kävin myös nostamassa hieman käteistä rahaa ja ostoksilla kylän ainoassa ruokakaupassa, Svalbardsbutikkenissa, jonka valikoima vastaa hyvää suomalaista supermarkettia. Hintataso on kuitenkin aivan toista luokkaa - esimerkiksi kurkku maksoi 2.50 euroa ja vaalea leipä 4.30 euroa. Toisaalta suhteellisen edullisiakin tuotteita löytyi, mm. 1.5 litraa appelsiinimehua 1.30 eurolla. Useimmista tuotteista on onneksi tarjolla myös ns. halpavaihtoehto (X-tra). Kuitenkin esimerkiksi sadan gramman leikkelepaketti saattoi maksaa yli seitsemän euroa. No, ehkä tässä tulee samalla opittua syömään hieman vähemmän ja hieman terveellisemmin...
Suurin osa kaupan tuotteista oli tuttuja Suomesta, ja ilokseni maustehyllystä löytyi myös kaikkea tarvittavaa korvapuusteja varten. Lisäksi leipäosastolta löytyi härveli, jolla sai paperipussissa myytävän tuoreen leivän siivutettua automaattisesti. Enpä ole tuollaisiin Suomessa törmännyt!
Kaupasta palasin takaisin kämpille kirjoittelemaan tätä blogia. Nyt kello on kolme ja ajattelin lähteä takaisin "kylille" katselemaan paikkoja. Huomenna olisi tarkoitus aloittaa opiskelu turvallisuuskurssilla, jonka jälkeen voin lähteä asuttujen alueiden ulkopuolelle ja lainata koululta varusteita, mm. kiväärin jääkarhujen varalta. Ensimmäinen varsinainen luento on kuitenkin vasta torstaina.
Kävin myös nostamassa hieman käteistä rahaa ja ostoksilla kylän ainoassa ruokakaupassa, Svalbardsbutikkenissa, jonka valikoima vastaa hyvää suomalaista supermarkettia. Hintataso on kuitenkin aivan toista luokkaa - esimerkiksi kurkku maksoi 2.50 euroa ja vaalea leipä 4.30 euroa. Toisaalta suhteellisen edullisiakin tuotteita löytyi, mm. 1.5 litraa appelsiinimehua 1.30 eurolla. Useimmista tuotteista on onneksi tarjolla myös ns. halpavaihtoehto (X-tra). Kuitenkin esimerkiksi sadan gramman leikkelepaketti saattoi maksaa yli seitsemän euroa. No, ehkä tässä tulee samalla opittua syömään hieman vähemmän ja hieman terveellisemmin...
Suurin osa kaupan tuotteista oli tuttuja Suomesta, ja ilokseni maustehyllystä löytyi myös kaikkea tarvittavaa korvapuusteja varten. Lisäksi leipäosastolta löytyi härveli, jolla sai paperipussissa myytävän tuoreen leivän siivutettua automaattisesti. Enpä ole tuollaisiin Suomessa törmännyt!
Kaupasta palasin takaisin kämpille kirjoittelemaan tätä blogia. Nyt kello on kolme ja ajattelin lähteä takaisin "kylille" katselemaan paikkoja. Huomenna olisi tarkoitus aloittaa opiskelu turvallisuuskurssilla, jonka jälkeen voin lähteä asuttujen alueiden ulkopuolelle ja lainata koululta varusteita, mm. kiväärin jääkarhujen varalta. Ensimmäinen varsinainen luento on kuitenkin vasta torstaina.
Opiskelijaelämää Nybyenissä
UNISin opiskelijat asuvat Nybyenin "kaupunginosassa" muutaman kilometrin päässä Longyearbyenistä. Entisiin kaivosmiesten parakkeihin rakennettuja asuntoja hallinnoi (vapaasti kääntäen) Tromssan opiskelija-asuntosäätiö, joka tarjoaa Huippuvuorille tuleville opiskelijoille noin kymmenen neliön soluasuntoja 3300 kruunun (n. 420 euroa) kuukausivuokralla. Parakeissa on pitkän käytävän kahta puolta asuntoja, kahden asunnon kesken jaettuja kylpyhuoneita ja hieman useamman kesken jaettuja yhteiskeittiöitä sekä oleskelutiloja. Kaikissa parakeissa on myös pyykkihuone ja varastotiloja varusteita varten.
Itse asun kauimmaisen parakin (numero 10) toisessa kerroksessa. Asuntoni on alla olevassa kuvassa toisiksi etäisin ikkuna, joka on hieman raollaan. Taustalla näkyy vuorilta valuva jäätikkö, josta saa ilmeisesti alkunsa Longyearbyenin läpi virtaava joki. Vasemmalle jää 513 metrin korkuinen Sarkofagen, jolle ajattelin kiivetä jossain välissä. Toki korkeampiakin kukkuloita alueelta löytyy, mutta ei kannata haukata liian suurta palaa kerralla.
Nybyen sijaitsee parin kilometrin päässä Longyearbyenistä ja noin sata metriä korkeammalla. Koulumatka on siis loivaa alamäkeä. Kuvan ulkopuolelle jää rinteellä oleva hylätty kaivos, jonka työntekijät majoittuivat aikaisemmin näissä parakeissa. Sitä ja muita alueen kaivoksia pitää myös käydä katsomassa ennen kaamosta ja pimeyttä.
Kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla.
Itse asun kauimmaisen parakin (numero 10) toisessa kerroksessa. Asuntoni on alla olevassa kuvassa toisiksi etäisin ikkuna, joka on hieman raollaan. Taustalla näkyy vuorilta valuva jäätikkö, josta saa ilmeisesti alkunsa Longyearbyenin läpi virtaava joki. Vasemmalle jää 513 metrin korkuinen Sarkofagen, jolle ajattelin kiivetä jossain välissä. Toki korkeampiakin kukkuloita alueelta löytyy, mutta ei kannata haukata liian suurta palaa kerralla.
Nybyen sijaitsee parin kilometrin päässä Longyearbyenistä ja noin sata metriä korkeammalla. Koulumatka on siis loivaa alamäkeä. Kuvan ulkopuolelle jää rinteellä oleva hylätty kaivos, jonka työntekijät majoittuivat aikaisemmin näissä parakeissa. Sitä ja muita alueen kaivoksia pitää myös käydä katsomassa ennen kaamosta ja pimeyttä.
Kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla.
Perillä!
Lento Oslosta Longyearbyeniin kesti hieman yli kaksi tuntia ja sujui omalta osaltani varsin hyvin, sillä herättyäni aamuseitsemältä pakkaamaan, hoidettuani päivällä joukon asioita ja ajettuani Salosta Helsinkiin olin sen verran väsynyt, että nukahdin melko pian nousun jälkeen ja heräsin sopivasti koneen laskeutuessa Svalbardiin. Lentokoneen ikkunasta laskun aikana avautuvat jylhät vuoristomaisemat jäivät siis väliin, mutta toisaalta sää oli pilvinen ja istuin siiven kohdalla, joten tuskin mitään nähtävää olisikaan ollut. Toivottavasti paluumatkalla olisi parempi onni maisemien suhteen.
Koska olin ilmoittanut koululle saapuvani vasta seuraavalla koneella, jouduin odottelemaan reilun tunnin lentokentällä. Leiriydyin tyhjän saapumisaulan nurkassa olevalle sohvalle, josta heräilin sopivasti matkustajien hälinään. Pian bongasinkin väkijoukosta UNIS-kylttiä heiluttelevan kaverin, jolta sain kyydin asuntolaan pakettiautolla yhdessä ruotsalaisen vaihto-opiskelijan ja parin muun täällä kauemmin olleen tyypin kanssa. Matkalla meille osoitettiin koulun ja kaupan kaltaiset tärkeimmät rakennukset, jotka kaikki kylpivät keskiyön auringossa. Lopulta saavuimme Nybyeniin ja löysin oman huoneeni. Purin laukuista tärkeimmät tavarat ja vaihdoin vielä ennen nukkumaan menoa muutaman sanan tuon Uumajasta tulleen kaverin kanssa, joka majoittui käytävän toiselle puolelle. Ilmeisesti olemme menossa samoille kursseille.
Koska olin ilmoittanut koululle saapuvani vasta seuraavalla koneella, jouduin odottelemaan reilun tunnin lentokentällä. Leiriydyin tyhjän saapumisaulan nurkassa olevalle sohvalle, josta heräilin sopivasti matkustajien hälinään. Pian bongasinkin väkijoukosta UNIS-kylttiä heiluttelevan kaverin, jolta sain kyydin asuntolaan pakettiautolla yhdessä ruotsalaisen vaihto-opiskelijan ja parin muun täällä kauemmin olleen tyypin kanssa. Matkalla meille osoitettiin koulun ja kaupan kaltaiset tärkeimmät rakennukset, jotka kaikki kylpivät keskiyön auringossa. Lopulta saavuimme Nybyeniin ja löysin oman huoneeni. Purin laukuista tärkeimmät tavarat ja vaihdoin vielä ennen nukkumaan menoa muutaman sanan tuon Uumajasta tulleen kaverin kanssa, joka majoittui käytävän toiselle puolelle. Ilmeisesti olemme menossa samoille kursseille.
Lentosotkuja
Istun tätä kirjoittaessani Oslon lentokentän kansainvälisellä puolella odottamassa parin tunnin lähtevää konetta Longyearbyeniin. Norjan ja varsinkin Oslon hintatason tuntien lienee parempi, että jätin tax free -myymälät ja kahvilat taakseni jo näin aikaisessa vaiheessa.
Odotan siis Oslossa suoraa lentoa Longyearbyeniin, Huippuvuorille. Alkuperäinen suunnitelmani oli lentää Helsingistä ensin Osloon, sitten Tromssaan ja vasta sieltä Svalbardiin, mutta Blue1:n lento Helsingistä oli myöhässä ja en ehtinyt jatkolennolle. Onneksi SAS:n ystävälliset virkailijat hommasivat minulle paikan lennolle, jonka olin lippuja ostaessani hylännyt liian kalliina. Toimii tämä näinkin. Toisaalta lento on tuntia aikaisemmin perillä, joten joudun odottelemaan Longyearbyenin lentokentällä yliopiston kuljetusta hieman kauemmin katselemassa, kuinka lentokoneet väistelevät jääkarhuja kiitoradalla.
Mainittakoot tuosta aikaisemmasta lennosta, että vastoin Helsingin lentoasemalta saamiani tietoja kirjatut matkatavarat eivät mene suoraan Norjan sisäisille lennoille, vaan ne pitää käyttää tullin läpi. Uusi check-in ei kuitenkaan ole tarpeen ja vanhalla boarding passilla pärjää ainakin siihen asti, kunnes kuulee, ettei ehdikään lennolle...
Odotan siis Oslossa suoraa lentoa Longyearbyeniin, Huippuvuorille. Alkuperäinen suunnitelmani oli lentää Helsingistä ensin Osloon, sitten Tromssaan ja vasta sieltä Svalbardiin, mutta Blue1:n lento Helsingistä oli myöhässä ja en ehtinyt jatkolennolle. Onneksi SAS:n ystävälliset virkailijat hommasivat minulle paikan lennolle, jonka olin lippuja ostaessani hylännyt liian kalliina. Toimii tämä näinkin. Toisaalta lento on tuntia aikaisemmin perillä, joten joudun odottelemaan Longyearbyenin lentokentällä yliopiston kuljetusta hieman kauemmin katselemassa, kuinka lentokoneet väistelevät jääkarhuja kiitoradalla.
Mainittakoot tuosta aikaisemmasta lennosta, että vastoin Helsingin lentoasemalta saamiani tietoja kirjatut matkatavarat eivät mene suoraan Norjan sisäisille lennoille, vaan ne pitää käyttää tullin läpi. Uusi check-in ei kuitenkaan ole tarpeen ja vanhalla boarding passilla pärjää ainakin siihen asti, kunnes kuulee, ettei ehdikään lennolle...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)