Labraviikko

Kylläpäs edellisestä kirjoituksesta onkin vierähtänyt aikaa. No, kuluneella viikolla on pitänyt sen verran kiirettä kylmälabran kanssa, ettei tähän blogiin ole oikein ehtinyt paneutua. Koulun lisäksi on myös ollut unkarilaista iltaa, saksalaista iltaa, (allekirjoittaneen) juustokakkuiltaa...

Viime viikolla tarjoutui mahdollisuus käydä ihmettelemässä revontulia kaupungin ulkopuolella, koska Adriana ja Attila olivat vuokranneet auton päiväksi. Ennustekin lupasi nelosluokan revontulia asteikolla 0-10. No, mikäs siinä - eteen kaksi, taakse kolme, businessluokkaan (takakonttiin) kaksi ja menoksi. Ajoimme ensin reilun kymmenen kilometrin päähän kaivos #7:n takamaille lähelle EISCAT-tutka-asemaa ja revontuliobservatoriota, mutta hetken värjöttelyn jälkeen totesimme, että pilviä oli juuri riittävästi, jotta täysikuu saattoi valaista ne ja taivasta ei juurikaan näkynyt. Siispä takaisin läpi kaupungin ja ohi lentokentän aina Isfjord-vuonon rannalle Björndalen-laakson suulle, jossa taivas oli pilvetön ja kaupungin valot kaukana. Tunnin värjöttelyn jälkeen kuitenkin todettiin, että ehkä jonain toisena päivänä, ja ajettiin takaisin Nybyeniin. No, oli meillä hauskaa, vaikkei revontulia nähtykään.

EISCAT (European Incoherent Scatter Scientific Association) -asema

Björndalenin suuaukko

Tällä viikolla oli ohjelmassa kurssin AT-323 labraviikko. Maanantaina käytiin hakemassa logistiikasta moottorikelkkahaalarit, kengät ja hanskat, sillä laboratoriohuoneissa lämpötila oli 5-20 astetta pakkasen puolella. Varsinaisia labratöitä oli useampi, joista ensimmäisessä tehtiin alle puolen millimetrin paksuisia leikkauksia jäänäytteistä ja tutkittiin niitä polarisoidun valon avulla. Jääsylinteristä sahattiin ensin muutaman senttimetrin paksuisia kappaleita, jotka jäädytettiin kiinni lasilevyyn. Tämän jälkeen niitä höylättiin eräänlaisella leikkurilla, kunnes jäljellä oli jäälevy, jonka paksuus oli pienempi kuin yksittäisen jääkiteen halkaisija. Tällöin polarisoitu valo paljasti yksittäiset jääkiteet. Valitettavasti labran lämpötila pääsi nousemaan leväperäisen ovenkäytön takia reippaasti -20C:stä, joten jäälevyt tuppasivat hajoamaan ennen kuin ne saatiin höylättyä riittävän ohuiksi.

Seuraavassa kokeessa tutkittiin jäänäytteiden puristuslujuutta koneella, jolle oli jostain syystä annettu lempinimeksi "Knekkis". Laite oli jotakuinkin samanlainen kuin se, jolla revimme kuormaliinoja rikki viime keväänä, mutta venyttämisen sijaan painoi koekappaleita kasaan vakionopeudella kunnes ne hajosivat. Testattuamme kaksitoista näytettä veimme ne lämpimään laboratorioon sulamaan ja odottamaan suolapitoisuuden mittausta. Samalla koneella testattiin myös virumista, jossa vakionopeuden sijaan käytettiin vakiovoimaa, jolla koekappaletta painettiin yön yli. Vaikka kyseessä ei ole mitenkään harvinainen ilmiö, ei tällaista jään käyttäytymistä tule yleensä panneeksi merkille luonnossa.

Kolmannen kerran Knekkistä käytettiin tutkimaan yhteenjäätyneiden jääkokkareiden välisen sidoksen lujuutta jäädyttämällä poikki sahattuja näytekappaleita vesisäiliössä parin tunnin ajan ja, kuten arvata saattaa, rikkomalla ne sen jälkeen. Ilmiö on tuttu talvimerenkulun piirissä työskenteleville, sillä jäävalleissa yhteenjäätyneet jääkappaleet vaikeuttavat huomattavasti vallin läpäisyä.

Lisäksi tutkittiin jään kasvamista jäätankissa ja jään lämpölaajenemista optisten sensoreiden avulla, mutta nämä kokeet pyörivät taustalla siinä missä muissa sai rehkiä sahojen sun muiden kanssa.

Torstaina käytiin kaivos #7:n kieppeillä ihmettelemässä jäätynyttä lampea. Retken tarkoituksena ei ollut niinkään suorittaa varsinaisia mittauksia, vaan tutustua koetoiminnassa käytettyihin välineisiin ja kentällä toimimiseen. Oli käsi- ja moottorikäyttöistä kairaa, näytteenottolaitetta sun muuta... Itse löysin parimetrisen sahan, jolla leikkasin melkoisen lohkareen noin 30 sentin vahvuisesta jääkannesta muiden ihmeteltäväksi. Koska olimme Longyearbyenin ulkopuolella, koko sahaa, kairaa & koputtele -spektaakkelin ajan muutama opiskelija oli aina vartiossa kiväärin ja valopistoolin kanssa jääkarhujen varalta.

Venäläiset olivat leiponeet perjantaille "labraviikonpäättäjäiskakun", joka vaihdettiin lennosta professori Aleksey Marchenkon syntymäpäiväkakuksi, koska venäläinen jääprofessorimme oli täyttänyt torstaina 51 vuotta. 

Päivänsankari, professori Marchenko, leikkaamassa kakkua. Vasemmalla labratöistä vastannut NTNU:lla vaikuttava Knut, joka tiesi niin professori Kujalan laivalabralta, oman kesäisen kuin meiltä Trondheimiin tänä kesänä siirtyneen TkT Sören Ehlersin, joka toimi assarina omilla meritekniikan kursseillani.

Kurssin henkilökuntaa ja muita opiskelijoita. Mark, joka lupasi tänään valmistaa päivällisen, tuskin halunnee nähdä tätä kuvaa Facebookissa. Hmm... Elämän pieniä ja keskisuuria iloja...

Lauantaina tempaistiin Davidin, Adrianan, Sissalin ja (saksalaisen) Annan kanssa, ja käytiin kaupungin hienoimmassa hotellissa aamiaisella. Opiskelijahintaan (95 NOK, reilu kymmenen euroa) sai vetää napansa täyteen buffettiaamiaisella. Tämä täytyy kokea toiste!

Tänään oli koko päivän hämärää, joten voi olla, että seuraavan kerran aurinko näyttäytyy allekirjoittaneelle joulukuussa Suomessa. Tästä se kaamos lähtee...