Niin se syyslukukausi sitten vierähti. David ja Sissal lähtivät sunnuntaina, venäläiset maanantaina ja Mark tiistaina. Ainakin parakeista neljä ja yhdeksän ovat kaikki lähteneet, ja täälläkin on jäljellä reilusti alle puolet asukkaista. Syksyn teknologiaryhmästä ovat jäljellä enää minä, Erik ja Anders, jota harvemmin näki luennoilla. Huomisen jälkeen Erik on meidän keittiössä yksin, ja parin viikon päästä tässä talossa on jäljellä vain kaksi opiskelijaa, jotka jäävät jouluksi Huippuvuorille.
Torstaina oli siis viimeinen tentti, joka sujui osaltani varsin mallikkaasti. Vielä on edessä kurssin projektityö, jonka deadline on 23.12. En ole varsinaisesti aloittanut varsinaisen työn tekemistä, mutta kolme-neljä paperillista ideoita ja kaavioita olen raapustanut. Eiköhän tuo tule tehtyä tavoiteajassa. Vuoden loppuun mennessä pitäisi naputella kasaan myös toinen raportti, joka sekin on jo ajatuksen asteella.
Tentin jälkeen tarvottiin porukalla Björndalenin mökille noin 15 kilometrin päähän. Kyseessä on siis opiskelijoiden ahkerassa käytössä oleva mökki, jossa ei ole sähköjä eikä juoksevaa vettä. Lämmitys hoidetaan kahdella kivihiiltä polttavalla uunilla ja valonkin tuo elävä tuli. Ihme, ettei mökki ole vuosien saatossa palanut maan tasalle... Iltaa voinee kuvailla onnistuneeksi - lukukauden päättymistä juhlittiin myöhään yöhön, ja muiden mentyä nukkumaan jäin yksin pitämään tulta yllä. Aamuyön tunteja voi kuvailla jopa tunnelmallisiksi. Max, Anna ja Nikolay lähtivät aamuyöstä tarpomaan kohti Longyearbyeniä, tavoitteenaan olla koululla kahdeksan-yhdeksän maissa, Steffen Erikin kanssa moottorikelkalla aikaisin aamulla ja me muut siinä kahden maissa, kun mökki oli saatu siivottua. Itse kävelin koko matkan Longyearbyeniin, mutta muut päättivät ottaa taksin lentokentältä.
Lauantaina pidettiin Davidin ja Sissalin läksiäiset naapuriparakissa. Mark vastasi pääruoasta - saksalaista perinneruokaa jälleen - ja Erik jälkiruoasta. Seuraavana aamuna järjestettiin perinteinen brunssi, johon leivoin jälleen pari pellillistä voisarvia. Hauskaa oli, hyvästit sanottiin ja luvattiin tavata vielä joskus. Ryhmäkuvakin tuli räpsäistyä. Mainittakoot, etten oikeasti osaa soittaa kitaraa, en sitten pätkääkään.
Samana iltana järjestettiin venäläisten ja Maxin läksiäiset, joihin osallistui kutsuttuna myös yksi UNISin opintoneuvojista. Kuten tapana on, tehtiin jälleen hillittömät vuoret ruokaa, tällä kertaa venäläisiä raviolintapaisia ja erinomaista tonnikalasalaattia. Jokainen sai halutessaan osallistua näpertelyyn.
Seuraavana aamuna suurin osa porukasta sitten lähtikin, ja jäljelle jäivät käytännössä minä, Erik ja Mark. Husetissa syödyn burgeripäivällisen jälkeen kulutettiin keittiön sohvia ja kuunneltiin musiikkia pitkälle aamuyöhön. Aamusta leivoin sitruuna-fougassen ja yhden maissa viimeinenkin saksalainen jätti rakennuksen.
Ajoin iltapäivällä työkaverin moottorikelkan alas kaupunkiin ja paketoin sen kuormalavojen päälle odottamaan kevättä ja mahdollista ostajaa. Kelkalla ajaminen on hauskaa, joskin kallista lystiä.
Tänään oli sitten viimeinen päivä Huippuvuorilla. Kävin koululla palauttamassa kirjoja ja kassakaapin avaimen, otin valokuvia ja lounaan jälkeen poikkesin Erikin kanssa samassa rakennuksessa sijaitsevaan museoon sekä myöhemmin taidegalleriaan - syksyn kulttuuriannos tuli tyydytettyä. Valitettavasti galleriassa ei ollut esillä niitä valokuvia, joita sinne alkujaan olin menossa katsomaan - mikä lie syynä näyttelyn muuttamiseen?
Yksi museon täytetyistä jääkarhuista
Vuonna 1921 kadonneelle metsästäjä Georg Nielsenille kuulunut kivääri, joka löydettiin vuonna 1965. Kiväärin pesään on jumittunut patruuna, joka selittää, miksei metsästäjä kolmen muun miehen kanssa koskaan saapunut perille viettämään joulua.
Nyt on suurin osa tavaroista pakattu ja huomenna on edessä kämpän siivous luovutuskuntoon ja sen jälkeen matka lentokentälle. Tämä on todennäköisesti viimeinen Huippuvuorilta kirjoittamani viesti tähän blogiin. Tätä paikkaa jää kaipaamaan...
